Ahmimista vai normaalia?

Niin se arki vaan jatkaa rullaamistaan. Tämä viikko on sujunut jo paljon seesteisemmissä merkeissä kuin edellinen. Läskiahdistus ja halu laihduttaa ovat pikkuhiljaa hellittäneet otettaan, kun ajatukset ovat suuntautuneet kesään ja lomaan. Tasan vuosi sitten tähän aikaan jännitin kuollakseni pääsykokeita ja yritin hillitä pakokauhua rajoittamalla syömistä. Nyt jännitän vuoden viimeistä tenttiä, mutta en kuollakseni enkä ainakaan rajoita syömistä. 

Eilen oli taas toimintaryhmän tapaaminen. Valmistimme yhdessä kokonaisen aterian pääruokineen, salaatteineen ja leipineen, jälkiruokaa unohtamatta. Ja pääruoka ei tosiaan ollut mikään kevyt keitto, mihin olen tottunut, vaan falafelpyöryköitä ja kuskusia. Kun olin syönyt vielä palan itsetehtyä leipää ja avokado-salaattia, teki jälkiruuan kanssa vähän tiukkaa. Ryhmän tarkoitus on kuitenkin noudattaa normaaleita annoskokoja ja ateriasuunnitelmaa, joten jälkkärikin piti syödä, housunnapin puristuksesta huolimatta. 

Vaikka ryhmän jälkeen olo oli lähes tukalan täysi, parin tunnin päästä oli taas kauhea nälkä. Olin aluksi - myönnettäköön - suunnitellut syöväni vain aamiaisen, lounaan toimintaryhmässä ja iltapalan, koska ryhmän ateria oli niin runsas. Kun äiti sitten illalla ehdotti täytettyjä bageleita, yllätin jopa itseni ja suostuin. Bagel ei kuitenkaan sekään riittänyt täyttämään vatsaani, ja iltapalalla puurolautasellisen, 2 leivän, omenan ja jäätelötuutin jälkeen kaipasin vielä jotain. Päädyin proteiinipatukkaan. Nukkumaan kävin kylläisenä ja tyytyväisenä, enkä yhtään ähkyssä, vaikka olin syönyt kuin hevonen.

Ilman ahdistusta näin suurista ruokamääristä en sitten loppujen lopuksi selvinnyt. Aamulla tuntui turvonneelta ja soimasin itseäni "repsahtamisesta". Aloin jopa ajatella, että edellispäivän syömiset voisivat määriltään olla melkein ahmimista, mikä on jo pitkään ollut yksi pahimpia pelkojani. Ahdistukseta ja pelosta huolimatta en ole antanut periksi. Tänäänkin olen noudattanut ateriasuunnitelmaa ja välipalalla söin korvapuustin. Painoon suhtaudun ristiriitaisesti: yritän tosissani saavuttaa normaalipainon, mutta vaa'alla toivon aina näkeväni pienemmän lukeman. Niin tai näin, ruokamäärät ovat ainakin riittäviä...

Fall down seven times, stand up eight

No niin. Muutaman päivän sitä joutui soutamaan ja huopaamaan. Oli hetkiä, kun luovuttaminen ja sairaaseen maailmaan palaaminen tuntuivat oikealta ratkaisulta kaikkiin ongelmiini. Sitten vietin pari ikimuistoista päivää Turussa opiskelijatapahtumassa, ja ajatukset lähtivät ihan uusille radoille. Jos olisin viime kesänä jatkanut laihduttamista entiseen malliin parantumispäätöksen sijaan, en mitä todennäköisimmin olisi ollut Turussa. En olisi istunut auringonlaskussa jokilaivan kannella, en tanssinut pilkkuun asti baarissa, en nauranut vatsa kippurassa ystävieni kanssa. Parin ihanan päivän ajan sain elää kuin kuka tahansa nuori, nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta ilman kehoahdisusta ja itseinhoa. Laihdutus ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Valitettavasti elämä ei voi olla koko ajan turkua ja opiskelijabileitä. Laihdutus-ajatukset tulivat takaisin palattuani kotiin tuttuihin rutiineihin (ja istuttuani samassa bussissa anorektisen laihan tytön kanssa matkalla Turusta kotiin). Periksi en kuitenkaan anna. Olen syönyt ateriasuunnitelman mukaan ja paino on pysynyt samoissa lukemissa. Tänään söin jopa vapaasta tahdostanu toimintaryhmässä ahdistusta aiheuttaneen Classic-jäätelön. Terve minä kiittää, sairas minä ei. Painonnostoprojekti sen sijaan ei etene, sillä ihan painon ylläpito vaatii tällä hetkellä niin paljon ponnistelua. Sairas minä kiittää, terve minä ei. 

Ensi viikolla on hoitokokous ja toimintaryhmä, jotka varmasti kannustavat taas terveelle polulle. Erään lukijan innoittamana suunnitelmissa on myös listata asioita, jotka motivoivat nostamaan painoa ja jättämään sairauden taakse. Motivaatiota tosiaan tarvitaan, niin vahvoja syömishäiriön aiheuttamat ajatukset tällä hetkellä ovat. Haluaisinkin kuulla, mikä teitä lukijoita kannustaa valitsemaan terveyden sairauden sijaan. Mikä estää palaamasta sairaisiin tapoihin? Miksi haluatte parantua? Koska luovuttamaanhan tänne ei tultu, eikös niin? ;)

Saako jo luovuttaa?

Ahdistaa. Pitkään olen ollut aika tyytyväinen kehooni enkä ole kaipaillut sairaita aikoja. Olen ollut motivoitunut, yrittänyt oikeasti nostaa painoa ja ajatellut olevani kaiken kaikkiaan kaukana anoreksiasta. En ole yli kolmeen vuoteen saanut nauttia näin psyykkisesti ja fyysisesti terveestä jaksosta elämässäni. Nyt sekin jakso päättyi. 

Olin eilen kaverini kanssa kävelyllä, kun vastaan lenkkeili eräs tyttö yläasteeltani. Tyttö on aina ollut silmissäni lähestulkoon täydellinen: hänellä on pitkät blondit hiukset, tosi paljon kavereita, satoja seuraajia Instagramissa, ihana tyyli ja aina hymy huulilla. Nyt tyttö oli vielä kaiken muun lisäksi laihtunut. Ja paljon. Tiedän, että anorektisen laihojen ihmisten ihailu on sairasta, mutta en voi itselleni mitään. Koko kävely meni piloille, kun en saanut mielestäni tytön tikkujalkoja ja rintakehästä paistavia luita. 

Illalla mietin edelleen tyttöä ja laihdutus-ajatukset mellastivat päässä. Sitten päädyin vielä lukemaan suosikkiblogiani, jonka kirjoittaja on jo pitkään pyörinyt liian laihan ja luonnostaan hoikan välillä. Uusissa kuvissa bloggaaja oli yhtä kaunis kuin aina, paksuine hiuksineen ja siroine kasvoineen. Hän oli myös silmiinpistävän laiha. Ohuen ohuet käsivarret, kaventuneet kasvot, kilometrin mittainen rako reisien välissä. Tässä vaiheessa purskahdin itkuun ihan pelkästä itseinhosta. 

Miksi ihmeessä lihotan itseäni, jos laihanakin voi olla kaunis, menestyvä ja täydellinen? Olen taistellut syömishäiriötä vastaan ja odottanut elämäni muuttuvan jotenkin paremmaksi painonnousun ja syömisen myötä, mutta tosiasiassa mitään radikaalia mullistusta ei ole tapahtunut. Ainoa muutos on vajaan kuuden kilon painonnousu ja kasvaneet ruokamäärät. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, olin yhdeksän kuukautta ja kuusi kiloa sitten paljon tyytyväisempi elämääni. Ei tarvinnut katsella löllyviä reisiä ja mahamakkaraa ja pulleita käsivarsia ja turvonneita poskia. 

Luovuttaminen on pyörinyt mielessä. Laihduttaminen ei ole kivaa, mutta laihtuminen on. Olen niin väsynyt taistelemaan syömishäiriötä vastaan.

Toimintaryhmässä

Ekasta toimintaryhmätapaamisesta selvitty! Kuten eilen päätin, menin ryhmään positiivisella asenteella, olinhan itse ehdottanut osallistumista omahoitajalle. Päivä oli kaikin puolin otollinen ensimmäiselle tapaamiselle. 

Herätessä pari päivää jatkunut turvotus oli poissa, ja oli ihanaa syödä aamiaista pitkästä aikaa nälkäisenä. Motivaatiota toipumiselle sain, kun aamulenkillä vastaan tuli noin kolmekymppinen, anorektisen laiha nainen lastenrattaiden kanssa. En missään tapauksessa haluaisi olla samassa tilanteessa kymmenen vuoden päästä. Ennen tapaamista kävin vielä koululla lounaalla, mitä en vuosi sitten olisi mistään hinnasta tehnyt, sillä ryhmässä oli tiedossa yhteinen välipala. Kaiken kaikkiaan tunsin oloni hyväksi: viihdyin kehossani, ruoka maistui hyvältä, en kaivannut laihuutta tai sairaita aikoja. 

Vaikka meninkin ryhmään niin hyvillä mielin, jännitin aika tavalla. Onneksi pelko sairaan laihoista ryhmäläisistä oli turha: kaikki olivat ainakin silmämääräisesti normaalipainon rajan tuntumassa. Välipalaa en etukäteen ollut osannut jännittää, sillä olen sinnikkään harjoittelun myötä tottunut kaikenlaisiin herkkuihin korvapuusteista suklaapatukoihin. Jostain syystä jännitys ja ahdistus kuitenkin nousivat pintaan, kun käteeni työnnettiin tummasuklaa-kinuski Classic. Hetkessä taannuin takaisin sairaimpien aikojen toimintamalleihin. Litkin vettä, luin uudestaan ja uudestaan ravintosisältöä, heiluttelin jalkojani. Ehkä ahdistukseen vaikutti osastoajoilta tuttu ryhmähuoneena toimiva keittiö, ehkä muiden ryhmäläisten säikähtäneet ilmeet. Niin tai näin, jäätelö ei ollut mikään nautinto ja jälkikäteen ahdisti aika tavalla.  

Ahdistus ja kompensaatioajatukset onneksi hiljenivät, kun avasin suuni ja kerroin anorektisista ajatuksista. Muut ryhmäläiset pystyivät samaistumaan tunteisiini. Yhdessä totesimme, että oli tällaisia herkkuja ennenkin syöty, eikä tähän mennessä ainakaan kuoltu :D Kotona hylkäsin houkutuksen syödä pelkkää puuroa päivälliseksi ja otin ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan nakkikeittoa kahdella leivällä. 

kuva

Ryhmä tapaa viikoittain, ja joka kerralle sovitaan henkilökohtainen tavoite. Oma tavoitteeni ensi kerralle on viikon ajan syödä joko lounaalla tai päivällisellä ainaisen keiton sijaan kiinteää ruokaa. Tavoite voisi myös edistää painonnostoprojektiani, sillä tänä aamuna punnituksessa olin taas lipsunut 49 alle. Oikeastaan voin melkein sanoa odottavani ensi viikon ryhmää :)

Jännittää

Huomenna on jännittävä päivä. Aloitan syömishäiriöklinikan järjestämässä toimintaryhmässä. Olen tasaisin väliajoin kokeillut jos jonkinlaisia ryhmiä, mutta tähän asti on aina joko ajoitus tai aihepiiri ollut huono. Viime keväänä olisin halunnut istua nenä kiinni pääsykoekirjoissa ympäri vuorokauden, ja ryhmissä kävin lähinnä hoitohenkilökunnan ja vanhempien mieliksi. Koska motivaatio tuli ulkopuolelta, ei liene vaikea arvata lopputulosta. Tapaamisia jäi välistä, paino laski, valheet veivät mukanaan. 

Tuntuu hassulta aloittaa ryhmässä, jonne on omasta tahdostansa ilmoittautunut. Tavallaan olen aika innoissani. Pääsen haastamaan itseäni turvallisessa ympäristössä, muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Toisaalta juuri "ne muut" pelottavat. Mitä jos kaikki paitsi minä ovat tikkujalkaisia keijukaisia? Olen päässyt jo paljon eteenpäin ja pystyn jo jotenkuten hyväksymään suuremman kehon, mutta vertailu ja kilpailu ovat edelleen heikkouksiani. Apua. 

Niin tai näin, aion olla huomenna positiivisella mielellä. Ja ryhmänhän voi aina keskeyttää, jos koen sen olevan enemmän hidaste kuin tuki toipumiselleni. Nyt kuitenkin pari jaksoa Gossip Girliä ja lasi Pepsi Maxia. Ihanaa iltaa kaikille!

Elämä on varjoa ja valoa

Ihan kuten viime päivien sää, mielialani ovat heilahdelleet laidasta laitaan. Välillä paistaa aurinko ja elän elämäni parasta aikaa, hetken päästä sataa räntää ja olen onneton. Vappunakin ehdin käydä läpi molemmat ääripäät. Iloitsin auringonpaisteesta ja yllättävän lämpimästä säästä. Vuodatin pari onnenkyyneltä, sillä saan opiskella unelmieni alaa ja vetää juuri oikean väriset opiskelijahaalarit päälleni. Nautin kuohuviiniä ystävieni kanssa Havis Amandan luona. Juhlin pitkän kaavan mukaan ja aamulla raahauduin Ullanlinnanmäelle vappubrunssille. 

Toisaalta ahdistuin, kun eräs anoreksiaa sairastanut opiskelukaveri söi Mäkin hampurilaisestaan juuri ja juuri puolet, kun itse söin saman hampurilaisen ja jäätelön. Itkin yöllä, sillä ikävöin toiseen kaupunkiin muuttanutta parasta kaveriani. Pelkäsin - ja pelkään jatkuvasti - etääntyväni rakkaista lukiokavereistani. Samalla otan kauheasti paineita uusien opiskelukavereiden kanssa ystävystymisestä, koska en koko ajan tunne kuuluvani joukkoon. 

Vapun juhlintaa varjosti myös riita syömisistä ja painosta vanhempieni kanssa. Viikon alussa vanhempieni luona isäni pakotti minut yllättäen vaa'alle. Myönnettäköön, että olen huijannut painoni olevan jonkin verran korkeampi kuin se todellisuudessa on. Lukeman ilmestyessä näytölle hermostui sekä isä että minä. 49,5. Isän mielestä luku oli ihan liian pieni, itse kauhistuin painonnousua, vaikka tiedostin vaatteiden tuovan lisäpainoa. Nyt en saa mennä edes käymään vanhempieni luona, ennen kuin painan vähintään 2 kiloa enemmän. Pilaan kuulemma perheemme elämän. 

Syöminen tuntuu ihan hyvältä, 2 kilon painonnostaminen ei. Nyt on kuitenkin vaan luotettava, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko.

Ruokapäiväkirja juhlapäivänä

Ja juuri kun pääsin sanomasta, että nyt alkoi tavallinen arki :D Keskiviikkona olin opiskelijajuhlissa ja eilen perjantaina sukujuhlissa. Molemmissa oli tarjolla sekä suolaisia että makeita herkkuja, ja onnistuin mielestäni aika hyvin aterioiden kokoamisessa. Koska keskiviikkona keskityin vähän muihin asioihin kuin ruokien kuvaamiseen, ruokapäiväkirja on eilisistä juhlista. 

Aamiainen klo 8.00

lautasellinen kaurapuuroa voisilmällä, pala saaristoleipää juustosiivulla, tomaatilla ja salaatilla, lasi vettä, lasi sokeritonta mehua, omena

Lounas klo 12.00 

lautasellinen siskonmakkarakeittoa, 2 ruisleipää, joiden päällä sinappia, porkkanaa, lasi sokeritonta mehua

Juhlissa klo 18.30

2 palaa itsetehtyä pizzaa (kuvassa näkyy vain toinen pala, koska otin lisää!)

vähän tsatsikia

pastasalaattia

fetasalaattia

3 lasia kivennäisvettä

pala mansikkakakkua, muffinssi, 5 karkkia, teetä 

pari kulausta kuohuviiniä

Iltapala klo 23.00

lautasellinen kaurapuuroa voisilmällä, 2 ruisleipää kalkkunaleikkeellä, tomaatilla ja kurkulla, lasi sokeritonta mehua, lasi vettä, omena, proteiinipatukka

Mitäs sanotte? Jostain syystä otin iltapalan lisäksi vielä tuon proteiinipatukan, vaikka syömiset eivät olleet jääneet alakanttiin. Oikeastaan juhlien takia tuli varmaan saatua enemmän energiaa kuin normipäivänä. Vaikka menin tyytyväisen kylläisenä nukkumaan, aamulla ahdistus eilisen syömisistä ja ylimääräisestä proteiinipatukasta alkoi kalvaa. Pelkäsin, että kärsisin koko päivän tukalasta ja ähkystä olosta. Huoli oli kuitenkin turhaa, sillä nälkä on huudellut jopa tavallista kovempaa. Joko nälän tunne on ihan sekaisin tai sitten aineenvaihdunta on taas ottanut lisää kierroksia. Mene ja tiedä, mutta ahdistus ainakin lähti melkein yhtä nopeasti kuin tulikin. 

Rentouttavaa viikonloppua kaikille! Nauttikaa keväästä :) 

Polikäynnillä ja vaa'alla

Tiistaina oli taas odottamani ja pelkäämäni polikäynti. Toisaalta oli ihanaa päästä purkamaan ahdistavia ajatuksia hoitajalle, toisaalta jännitin punnitusta koko edellisen päivän. Polilla selvisi jännityksen olleen turhaa, sillä vaa'at eivät olleet käytössä. Oli tavallaan helpottavaa, kun ei tarvinnut kohdata vaa'an lukemaa, mutta tiesin painon jäävän kummittelemaan mieleeni käynnin jälkeen. Itse epäilin painon nousseen joitakin kiloja juhlimisen takia. Myös turvonneen oloni puolesta paino olisi hyvinkin voinut ylittää jo 50 kiloa. 

Toipumisen fyysistä puolta emme siis päässeet näkemään, mutta psyykkiseen puoleen hoitaja oli tyytyväinen. Ahdistus on vähentynyt ja rentous ruokailujen suhteen lisääntynyt. Ateriasuunnitelmasta poikkeaminen ja juhlissa herkuttelu ovat liikkeitä oikeaan suuntaan. Viime kerralla asetetuista lisäyksistä ja muutoksista (niistä lisää täältä) sain vähän huonompaa palautetta. Maitoa juon tällä hetkellä keskimäärin yhden lasillisen viidestä. Toisaalta se on jo yksi lasi enemmän kuin viime käynnin aikaan. Margariinia laitan aamupuuroon ja satunnaisesti leivän päälle koulussa, mutta muuten käyttö on aika minimissä. Pähkinöitä en ole syönyt johtuen allergiakaudesta. Niiden tilalle sovimme kuivahedelmiä, joista ei tosin saa hyviä rasvoja. Urheilun jälkeen en ota edelleenkään mitään. Hyvänä asiana voin sanoa, että välipalana olen nyt syönyt joka päivä jotain herkkua, useimmiten korvapuustin. Olen myös uskaltanut ottaa iltaisin ylimääräisen suklaapatukan, jos tiedän ruokailujen olleen muuten kevyitä.

niiin hyvää <3

Sovimme nyt, että jatkan edellisten lisäysten työstämistä. Koska painon ei saa antaa lähteä laskusuuntaan edes vahingossa, hoitaja rohkaisi minua käymään kotona vaa'alla. Painon hyväksyminen on osa parantumista. Vaa'alla ramppaaminen on tietysti sairauden oire, mutta niin on painolukeman loputon välttelykin. Osaan lietsoa itseni aikamoiseen paniikkiin erilaisten turvotusten ja tukalien olojen takia, jolloin syöminen alkaa helposti vähentyä. Niinpä otin itseäni niskasta kiinni ja kiipesin vaa'alle. Hmm. Paino ei ollut noussut grammaakaan viime punnituksesta.  Huolimatta jäätelödrinkeistä, aterisuunnitelman noudattamisesta ja ylimäärärisistä suklaapatukoista. Taas tuli todettua, että painon korjaantuminen vaatii kyllä käsittämättömän paljon syömistä. Tästä rohkaistuneena ostin ylimääräiseksi herkuksi 220g irtokarkkipussin. Ilta sujuukin sen parissa, enemmän tai vähemmän lepposasti :D

Juhlia, juhlia ja juhlia

Viikonlopulle osui paljon juhlia ja normaalista arjesta poikkeavaa touhua. Syömisrutiinit ovatkin saaneet kyytiä oikein kunnolla. Kuten kirjoitin, perjantaina vietimme ensin iltaa viinien maistelun merkeissä. Myöhemmin suuntasimme kaverin synttärijuhliin ja sieltä baariin. 

Etukäteen jännitin, miten herkuttelu synttäreillä onnistuisi, kun iltaan kuului myös alkoholia. Olin henkisesti valmistautunut notkuviin herkkupöytiin, ja itse asiassa lähdin juhliin enemmänkin vesi kielellä kuin ahdistuneena (heh, muutamalla viinilasillisella saattoi olla osuutta asiaan). Perillä suunnitelmani vähintään yhden herkun maistamisesta menivät uusiksi: herkkuja ei yksinkertaisesti ollut! Tarjolla oli boolin lisäksi kanasalaattia ja ruissipsejä. Pettyneen ja helpotuksensekaisin tuntein tyydyin booliin, sillä kunnon ruokaa olin syönyt jo ennen lähtöä. 

Herkuttelemaan pääsin illan aikana synttäreiden niukoista tarjoiluista huolimatta. Kaverini yllyttivät minua ostamaan drinkkibaarista jäätelödrinkin. Yhden juotuanu huomasinkin seisovani tiskillä tilaamassa toista :D Ja voi kuinka paljon nautinkaan juomistani! Illan kruunasi vielä kaverini ihana kommentti: "Oon niin iloinen, kun oot nykyään noin rento!" Tosiaan, vielä jonkin aikaa sitten tällainen holtiton kaloripitoisten juomien juominen ja tuhlailu olisi pilannut illan. Nyt osasin irrotella ihan niin kuin kaikki muutkin :)

Tänään juhlimme vielä siskoni synttäreitä, ihan rauhallisissa merkeissä sukulaisten kesken. Näissä juhlissa pääsin sitten maistelemaan kakkuja ja leivoksia. Lautaselle kasasin reilun palan käpykakkua, Fanipalan ja kaurakeksin. Unohtamatta täytettyä voileipää ja ruisnappeja katkarapulevitteellä. Nam! 

Vaikka juhliminen on mukavaa, on normaaliin arkeen ja tavallisiin syömisiin palaaminen aika helpottavaa. Huomenna pääsen kertomaan onnistumisista hoitajalleni, sillä aamulla on tiedossa polikäynti. Ja kauan odotettu ja pelätty punnitus. 

Pääsiäisen haasteita

Pääsiäisloma! Olen saanut pitkästä aikaa nauttia hitaista aamiaisista, Hesarin lukemisesta koulukirjojen sijaan ja kavereiden kanssa pitkän kaavan mukaan hengailusta. Eilen teimme yhdessä pitsaa ja haastoin itseni ottamalla lisää, mitä en yleensä ikinä tee. Hemmottelin itseäni myös ostamalla kotiin tulppaaneita ja uusia sisustustarvikkeita. Ostoksiin meni lähemmäs 100 euroa. Ennen olisin varmasti soimannut itseäni tuhlailusta, mutta nyt en jaksanut miettiä moisia. Pieni - tai vähän isompi ;) - hemmottelu on toisinaan ihan paikallaan. Elämän ei tarvitse aina olla niin suunniteltua ja kontrolloitua. 

Tänään on tiedossa haasteita. Illalla vietämme ensin viini-iltaa ja sitten jatkamme synttärijuhliin. Päivällistä aion syödä kotona, mutta muut ruokailut jännittävät. Synttärisankari on loistava leipomaan, joten jos jonkinlaisia leivoksia ja makeisia on varmasti luvassa. Voinko syödä herkkuja, vaikka aion juoda viiniä ja boolia? Voinko ottaa esimerkiksi palan kakkua ja cupcakesin, vai onko kaksi herkkua liikaa? Ja ennen kaikkea: nouseeko paino heti tällaisen juhlapäivän takia? Suunnitelmissa on haastaa itseni ja maistaa edes jotain herkkua, ahdisti tai ei. Sitä paitsi painon on joka tapauksessa vielä noustava. Miksi en siis voisi hyvällä omalla tunnolla ylittää ateriasuunnitelmaa tänään?

Iloista pääsiäistä kaikille! Nauttikaa auringosta ja suklaamunista :)

Syömistä ja jaksamista

Huh, Hulluista Päivistä ja töistä selvitty! Viime viikko oli lievästi sanottuna kiireinen. Päivät alkoivat 7-8 tunnin työvuoroilla. Töiden jälkeen kiiruhdin kouluun ja kirjastoon lukemaan. Sunnuntaina viimeisen vuoron jälkeen olin niin väsynyt, että kaaduin ennen yhdeksää sänkyyn :D Muuten selvisin viikosta energisenä. 

Tuli taas todettua, että kun syö niin jaksaa. Kiireenkään keskellä en antanut itselleni lupaa skippailla aterioita. Ruokatunnit olivat vain 20 minuutin mittaisia, joten houkutus jättää lounas väliin oli suuri. Sitä paitsi olosuhteet eivät muutenkaan vastanneet käsitystäni "täydellisistä", kun ruokala oli meluisa, tuolit kovia ja ilmastointi liian kovalla. Kertaakaan en kuitenkaan lipsunut. Söin täsmällisesti ateriasuunnitelman mukaan: pääruokaa, leivän levitteellä, lasin maitoa ja salaattia salaatinkastikkeella. Välipaloina toimi milloin riisipiirakka ja jugurtti, milloin suosikkini korvapuusti. 

Kiireinen välipala: riisipiirakka, Skyr, porkkanoita, vettä

Ero viime vuoden syömiseen ja jaksamiseen Hulluilla Päivillä oli huimaava. Vuosi sitten kärvistelin kahdeksan tunnin työvuoroja vedellä ja porkkanoilla. Sitten ihmettelin, miksi koko ajan huimasi, väsytti ja kiukutti... Hymyn ja tervehdyksen pinnistäminen asiakkaille oli työn ja tuskan takana. Töiden jälkeen olisi pitänyt lukea vielä pääsykokeisiin, mutta syömättömyyden takia ajatuskin oli mahdoton. Tänä vuonna jaksoin kevyesti käydä koulussa ja lukea vähän tenttiinkin. Ja hymy tuli ihan luonnostaan :)

Loppuun vielä tämän päivän syömisiä. Koulussa en viitsinyt ottaa kuvaa, mutta söin ison lautasellisen kermaista lohikeittoa, 2 leipää levitteellä ja salaattia salaatinkastikkeella. Maito tuottaa edelleen vaikeuksia, mutta tänään join sitä päivällisellä!

Aamiainen: lautasellinen puuroa voisilmällä, täysjyväpaahtis, juustoa, kasviksia, lasi sokeritonta mehua, lasi vettä

Välipala: 2 ruisleipää, toinen juustolla ja toinen siivulla kalkkunaa, kasviksia, mukillinen teetä, omena

Päivällinen: itsetehty kanahampurilainen ja bataattiranskalaisia, lasi maitoa

Nyt ompelemaan haalareihin merkkejä, koska kohta on vappu! Keväistä iltaa kaikille :)

Vapaa

Tänään on ollut hyvä päivä. Pikkuhiljaa tuntuu, että syömishäiriö alkaa irrottamaan otettaan. Tuntemukset heilahtelevat kyllä edelleen laidasta laitaan: toisina päivinä koen itseni täysin vapaaksi syömishäiriön kahleista, toisina (noloa myöntää) jopa kaipaan kaikista sairaimpia aikoja. Mutta heilahtelu ja "terveellä puolella" käyminen ovat tervetullutta vaihtelua läskiahdistukselle.

Olin laittanut herätyskellon soittamaan seitsemäksi, jotta ehtisin aamulla lenkille. Seitsemältä olin kuitenkin niin väsynyt, että päätin lenkin sijaan kääntää kylkeä. Tunnin päästä herättyäni ahdistuin hetkeksi ja syytökset valtasivat mielen. Läskilaiskainhottavasaamaton. Onneksi terve minä puuttui peliin. Olin väsynyt, koska olen viime aikoina nukkunut ihan liian vähän, en koska olen laiska ja saamaton. Olo helpottui ja jatkoin ihan hyvillä mielin aamiaiselle.

Päivällä kävin lounaalla kavereiden kanssa. Tarkat ruoka-aikani saivat taas kyytiä, kun tapasimme lounaskahvilassa jo puoli yhdeltätoista. Olin kuitenkin tosi nälkäinen, joten kellonaika ei aiheuttanut sen suurempaa ahdistusta. Yksi kavereistani ei sen sijaan jaksanut syödä niin aikaisin. Ennen tämä olisi ollut ehdoton este omalle syömiselleni. En minä saa syödä, jos ei hänkään syö. Nyt tilasin hyvillä mielin kalakeittoa täysjyväpatongilla ja nautin lounaasta kavereiden kanssa, ilman syömishäiriötä.

Iltapäivällä kevätaurinko houkutteli lenkille. Olin sopivan kylläinen, virkistynyt yli kahdeksan tunnin yöunista ja kaikin puolin onnellinen, joten juokseminen tuntui hyvältä. Niin erilaista käydä lenkillä hyvän olon vuoksi kaloreiden kuluttamisen sijaan! Lenkin jälkeen herkuttelin taas isolla korvapuustilla ja mansikka-mangoteellä.

Loppupäiväkin on sujunut mukavissa merkeissä. Lueskelin vähän koulujuttuja, tein itse ruokaa ja katsoin lempileffani. Tämän päivän rentoilu tulee tarpeeseen, sillä huomenna olen töissä Hulluilla Päivillä ja sieltä kiiruhdan koululle pitämään esitelmää. Mutta levänneenä ja hyvinsyöneenä jaksaa :)

Haasteita

 Kun haasteiden kohtaaminen tuntuu vaikealta, kannattaa palauttaa mieleen, millaisia esteitä on jo onnistunut ylittämään. Itse painiskelen tällä hetkellä ateriasuunnitelman lisäyksien kanssa. Vaikka lisäykset ovat aika mitättömiä, tuntuu tutusta suunnitelmasta poikkeaminen tuskalliselta. Itseäni rohkaistakseni listasin tänään kävelyllä vaikeita asioita, joita olen  onnistuneesti viime aikoina kohdannut:

Valitsin koulussa leivitettyjä kasvispihvejä.

Kaikki leivitetyt ja pariloidut ruuat ovat (yllättäen) haastavia, koska niissä on tunnetusti paljon rasvaa ja kaloreita. Vielä jonkin aikaa sitten en olisi kuvitellutkaan valitsevani kyseisiä kasvispihvejä, kun toisena vaihtoehtona olisi ollut selvästi kevyempää kanakastiketta. Haastetta ei helpottanut, että kaverit valitsivat kanakastiketta ja päivittelivät leivityksen epäterveellisyyttä. 

Söin itsetehtyä vaaleaa leipää.

Koulussamme on joka päivä tarjolla itseleivottua vaaleaa leipää. Koska en tiedä leivän ravintosisältöä, olen tähän asti päätynyt tuttuun ja turvalliseen ruislimppuun. Eilen hetken mielijohteesta leikkasinkin itselleni 2 palaa vaaleaa leipää. Koska oli vielä nälkä ja koska teki mieli. 

Valitsin ruokaa, jossa tiesin olevan enemmän energiaa.

Yliopiston ruokalassa on jostain ihmeen syystä ruokien ravintosisällöt esillä. Tämä on tietenkin ollut syömishäiriölle voitto, sillä olen voinut varmistaa syöväni kevyintä mahdollista. Eilen vaihtoehtoina oli hernenugetteja ja jotain lihakastiketta. En erityisemmin tykkää lihakastikkeista, mutta kastikkeessa olisi ollut vähemmän energiaa kuin hernenugeteissa. Hetken arvottuani päädyin nugetteihin. Eikä kaduttanut, nam!

Söin välipalan lisäksi kourallisen karkkia.

Eräässä tapahtumassa oli tarjolla voileipien lisäksi karkkia ja keksejä. Oli välipala-aika, joten voileivän ottaminen ei tuottanut vaikeuksia. Karkkipussien äärellä epäröin hetken. Voinko muka ottaa ylimääräistä välipalaa? Ja vielä karkkia? Koska kaikki muut kuitenkin lastasivat rennosti herkkuja lautasilleen, päätin minäkin uskaltaa. Sitten liityin muiden seuraan ja nautin tyytyväisenä hedelmäaakkosiani. 

Olen syönyt, vaikka ruoka-aika "on mennyt ohi".

Pitkään noudatin itselleni asettamaa sääntöä, jonka mukaan sain syödä vain tiettyinä aikoina. Jos lounas ei ollut lautasella klo 13, ei sitä saanut enää syödä. Viime aikoina olen pyristellyt eroon tästä säännöstä oikein kunnolla. Esimerkiksi välipalan olen saattanut syödä vasta päivällisen jälkeen, jos se on jäänyt väliin iltapäivällä. Viime viikolla söin lounasta jo 11.30. Ennen tämä ei olisi tullut kuuloonkaan, nyt se tuntui aika normaalilta. 

Aika monia haasteita siis kohdattu ja voitettu. Ei taida olla yhtään syytä, miksi en pystyisi tekemään pieniä lisäyksiä ateriasuunnitelmaan.  Ja tänään on hyvä päivä aloittaa. Keväistä viikonloppua kaikille :)

Polikäynnillä

Tänään olin polilla tapaamassa hoitajaa. Polikäyntejä on parin viikon välein, sillä itselläni viikottaiset tapaamiset eivät toimi. Niitäkin on kokeiltu, mutta käynneistä tuli vain ylimääräistä stressiä. Olen aika itsepäinen ja haluan tehdä asioita oman mieleni mukaan. Hoitajien ja lääkärien jatkuva tarkkailu ja pakottaminen aiheuttavat vastustus-reaktion, jolloin teen ihan päinvastoin kuin käsketään. Toisaalta liika vapaus antaa tietenkin liikaa vapautta syömishäiriölle, joten joku kontrolli pitää olla. Pari viikkoa on myös ollut sopiva väli punnituksille. 

Hoitaja ei ollut tyytyväinen painoon. Avohoidossa painon korjaantuminen on hitaampaa kuin osastolla, mutta suunnan pitäisi olla ylöspäin. Kuten aikaisemmin kirjoitin, oma painoni on nyt jumittanut samoissa lukemissa monta kuukautta, ja viime aikoina ollut vähän laskusuunnassa. En halua enkä aio palata takaisin entiseen. Siksi sovimme muutamasta (painoa) korjaavasta ryhtiliikkeestä:

• maito mukaan ruokavalioon
• margariinia leivän päälle 
• lisäyksenä ateriasuunnitelmaan 1 dl pähkinöitä 
• urheilun jälkeen AINA palauttava välipala
• välipalana herkku

Olimme sopineet näistä ravitsemusterapeutin kanssa jo aikasemmin, mutta toteutus on ollut vähän niin ja näin. Painonnousu pelottaa. Pelkään etenkin sitä kuuluisaa "painon räjähtämistä käsiin". Nyt täytyy vain luottaa hoitavaan tahoon ja päästää irti kontrollista. Sitä paitsi ravitsemusterapeutin mukaan näillä muutoksilla paino ei ehkä nouse ollenkaan. 

Seuraava käynti on taas kahden viikon kuluttua ja silloin pitäisi muutosten olla pysyvä osa ateriasuunnitelmaani. Korvapuusti iltapäiväteen kanssa on siis tästä lähtien melkein sääntö, ei poikkeus :) Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Vaakalakko vai vaakapakko?

Kun aloin tosissani nostaa painoa ja syödä ateriasuunnitelman mukaan, päätin lopettaa vaa'alla käymisen. Ensinnäkään jatkuva vaa'alla ravaaminen ei ole tervettä. Toisekseen kasvavat numerot lisäävät ahdistusta ja laihdutus-ajatuksia. Kokonaan en vaa'asta pystynyt luopumaan, mutta hautasin sen hyvään talteen vaatekaapin perukoille. Painoa seurattiin ja seurataan polikäynneillä parin viikon välein, jotta varmistetaan suunnan olevan oikea. Olen itsekin aina katsonut lukeman, sillä jostain syystä polilla hoitajan seurassa numerot eivät aiheuta samanlaista ahdistusta kuin yksin kotona. 

Viime aikoina järjestely on kuitenkin alkanut horjua. Olen tuntenut oloni jo reilun viikon turvonneeksi. Turvotuksesta päättelen heti lihoneeni useita kiloja, jolloin alan enemmän tai vähemmän tietoisesti niukentaa syömisiä. Välipalalla herkku vaihtuu hedelmään, riisi pakastekasviksiin ja leivältä jäävät päälliset pois. Lihomisen todellisuutta en ole voinut varmistaa, sillä en ole käynyt vaa'alla. Tunne ja peilikuvat ovat kuitenkin (muka) kertoneet tarpeeksi. Kuten mainitsinkin, maitotuotteiden ja margariinin käyttö on ollut kuluneella viikolla aika vaikeaa. 

kuva

Tänä aamuna sain tarpeekseni. Ajattelin painon nousseen vähintään 5 kiloa viime viikon polikäynniltä, kun katselin turvonneita sormia ja ranteita. Rangaistuksena "lihavaksi repsahtamisesta" pakotin itseni vaa'alle. Jouduin kuitenkin nousemaan kapistukselle parikin kertaa, sillä lukema oli jotain ihan muuta kuin olin odottanut. Ei, paino ei ollut noussut 5 kiloa. Itse asiassa paino ei ollut noussut grammaakaan, vaan laskenut kilon. 

Enää en tiedä, kuinka usein vaa'alla kannattaisi käydä. Polikäyntien välillä tulee näitä "turvonneita oloja", jotka saavat niukentamaan syömistä ja painon laskemaan. En voi kuitenkaan palata jatkuvaan punnitsemiseen, vaikka saisinkin maltillisesti muuttuvista lukemista turvallisuuden tunnetta. Kaikki vaihtoehdot ovat huonoja. Suurin ongelma taitaa olla loppujen lopuksi anoreksian aiheuttama lihomisen pelko. Ja sitä vastaanhan tässä pitäisi taistella. 

Ruokani kuvina

Aamiainen, klo 7.00

lautasellinen puuroa, ruispaahtoleipä kasviksilla ja siivulla kalkkunaleikettä, lasillinen vettä, lasillinen sokeritonta mehua, päärynä

         

Lounas, klo 14.00

lautasellinen kasvissosekeittoa, kaksi ruisleipää sinapilla (joo :D), lasillinen sokeritonta mehua, kasviksia

           

Välipala, klo 17.00

korvapuusti, mukillinen persikka-mangoteetä

         

       

 Päivällinen, klo 19.00

lautasellinen nakkikeittoa, kaksi ruisleipää sinapilla, lasillinen sokeritonta mehua, kasviksia

Iltapala, klo 22.00

2dl rasvatonta jugurttia, n. 0,5dl muromysliä, 2 ruispaahtoleipää raejuustolla/siivulla kalkkunaleikettä ja kasviksilla, lasillinen sokeritonta mehua, 3 dl mustaherukoita

Mitä mieltä olette? Liikaa, liian vähän, tarpeeksi? Hyviä rasvoja tiedän saavani liian vähän, sillä margariinin ja salaatinkastikkeiden käyttö on viime aikoina jostain syystä "unohtunut". Sama on käynyt maidon kanssa, joka kuuluisi juomaksi joka aterialle. Lisäyksetkin pitäisi ottaa käyttöön, sillä painon on noustava (kai). Ryhdistäytymisen aika siis!

Sunnuntai, mikä ihana tekosyy

Sunnuntai - täydellinen päivä olla tekemättä mitään. Vaikka yleensä tykkäänkin puuhailla koko ajan jotain, on välillä ihanaa olla vaan. Tänää nukuin pois univelkoja puolille päivin. Luin pyjamassa ja aamutossuissa Hesarin ja söin aamiaista pitkän kaavan mukaan. Oikeasti pitkän, sillä istuin aamiaispöydässä melkein kaksi tuntia :D Kävin kirjastossa ja lainasin ajankuluksi hömppäleffan. Illalla söin päivällistä vanhempieni luona, koska en itse jaksanut alkaa kokkailemaan. 

Ennen tällaiset päivät eivät olisi onnistuneet ilman sunnuntai-ahdistusta. Etenkin lukio-aikoina ahdistuin kamalasti, jos en koko ajan tehnyt jotain järkevää. Lauantai tuntui vapaapäivältä, mutta sunnuntaina piti alkaa taas suorittamaan. Niinpä tein koko päivän läksyjä ja urheilin. Laitoin jopa herätyskellon soimaan, jottei "aikaa menisi hukkaan".

Nykyään sunnuntait ovat lähes päinvastaisia. Itse asiassa sunnuntaista on tullut yksi viikon kohokohdista. Saatan hyvin nukkua puolille päivin ja makoilla sohvalla loppupäivän. Toisaalta välillä käyn kavereiden kanssa brunssilla tai kävelyllä. Pääasia on, ettei tarvitse suorittaa mitään. Enkä ainakaan laita herätyskelloa soimaan!

Tänään (kuten aika monena muunakin sunnuntaina) olen toipunut edellisen päivän bileistä. Yliopistolla oli vähän isommat juhlat, joihin kuului kolmen ruokalajin illallinen, paljon viiniä ja tietenkin tanssia pilkkuun asti. Suoriuduin jälleen kolmesta ruokalajista ilman minkäänlaisia ongelmia, vaikka ruoka oli enemmän kuin haastavaa. Alkupalaksi vuohenjuustosalaattia, pääruuaksi siikaa ja perunalisäkettä ja jälkkäriksi suklaakakkua mascarponevaahdolla. Lisäksi join viiniä ja baarissa mojiton. Ruuan jälkeen ahdistuin hetkellisesti nähtyäni itseni (lähinnä reiteni) vessan peilistä. Onneksi oloni oli muuten aika nätti, joten ahdistus jäi lopulta taka-alalle. 

Toivottavasti teillä on ollut hyvä ja rento sunnuntai! Nyt ladatuilla akuilla uuteen viikkoon :)

Eikö tämä koskaan lopu?

Miksi painon on pakko normalisoitua? Ajatus on pyörinyt päässäni viime polikäynnistä lähtien. Paino on pysytellyt samoissa lukemissa jo kolme kuukautta, vaikka matkaa normaalipainoon on vielä. Sekä hoitohenkilökunta polilla että vanhempani vaativat painon korjaantumista. "Psyykkinen toipuminen vaatii fyysistä toipumista", kaikki hokevat. Mutta kun itse koen olevani jo fyysisesti aika toipunut. Nälän ja kylläisyyden tuntemukset ovat suurimmalta osalta tasoittuneet. Jaksan liikkua ja urheilla. Hormonitoiminta on normalisoitunut. En palele ihan koko ajan. Ja ennen kaikkea näytän ihan normaalilta. 

Jostain syystä paino on tullut kehooni tosi epätasaisesti. Olen nyt ylävartalosta melko hoikka, mutta reiteni ja peppuni ovat valtavat suhteessa muuhun vartaloon. Pelkään, että seuraavat kilot kerääntyvät samalla tavalla alavartaloon, joka on jo nyt liian iso. Olen juuri alkanut sopeutua tähän painoon ja pystyn jotenkuten sietämään suurempaa kehoani. En voi kuitenkaan edes kuvitella painavani vielä 5 kiloa enemmän. Puhumattakaan siitä, että normaalipainon alaraja tuskin on biologinen normaalipainoni. Minustahan tulee valas. 

Anoreksia on viime aikoina muistuttanut ahkerasti olemassaolostaan, mikä ei ole ainakaan helpottanut asioita. Törmäsin tänään tuttuuni syömishäiriöklinikalta. Bussissa edessäni istui tyttö, jonka jalat olivat ihan tikut. Kaiken lisäksi suosikki-muotibloggaajani on laihtunut ja alkaa näyttää jo anorektiselta. On vaikeaa mussuttaa pullaa ja tuijottaa omia läskijalkoja, kun täydellisellä bloggarilla saa olla kilometri reisien välillä.

Kai sitä on vaan jatkettava. Syötävä vielä enemmän ja lihottava vielä enemmän ja oltava vielä läskimpi. Mutta periksi en anna. 

Keskiviikon kunniaksi

Pitkän päivän jälkeen on ihanaa pestä meikit pois ja vaihtaa farkut kotihousuihin. Ja paikata väliin jäänyt välipala Ben&Jerry'sillä. Paljon kermaa, suklaata ja sokeria - nam, nam ja nam. Eikä oikeasti ahdista yhtään :) Muistakaa muutkin herkutella!

Riittävän täydellinen

Olen ollut jo monta vuotta enemmän tai vähemmän täydellisyydentavoittelija. Aluksi tavoittelin lähinnä kymppejä koulussa, mutta vähitellen vaatimukset kasvoivat myös muilla elämänalueilla. Pitää olla treenattu vartalo, paljon ystäviä, kiinnostava työ, merkkilaukkuja, tyylikäs sisustus... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. 

Facebook, Instagram ja blogit ovat nostaneet vaatimukset aivan uudelle tasolle. Nykyään maailma tuntuu olevan täynnä toinen toistaan täydellisempiä ihmisiä, mutta itse en onnistu missään. Aina on joku, jolla on jokin asia paremmin. Toisaalta täydelliset ihmiset ja elämät inspiroivat minua tavoittelemaan parempaa. Toisaalta ahdistun omasta riittämättömyydestäni niin paljon, että tekee mieli kaivautua peiton alle ja jäädä sinne. Mitä täydellisempi haluan olla, sitä kauempana tietenkin olen tavoitteestani. Aina löytyy uusi pudotettava kilo tai ostettava vaate, järjestettävä kaappi tai kokeiltava resepti. 

Eilen tunsin pitkästä aikaa riittävän itselleni. Oli kuin olisin katsellut maailmaa ihan toisesta kulmasta! Huomasin jaksavani juosta kaksi kertaa niin pitkän matkan kuin nälkiintyneenä kesällä. Ostin kotiin tulppaaneita, ja olin aika tyytyväinen sisustukseeni. Kiharsin hiukset, lakkasin kynnet ja laitoin kivat vaatteet. Peiliin katsoessani näin mahamakkaroiden ja löllyvien reisien sijaan ihan nätin ihmisen. Söin terveellistä kotiruokaa,  mutta välipalaksi herkuttelin hyvällä omalla tunnolla korvapuustin. 

kuva

Kaiken kaikkiaan olin elämääni tyytyväinen. Ja se riittää. Toivon tämän postauksen tsemppaavan huonoina päivinä, kun tyytyväisyys ei ole yhtä helppoa. Ihanaa maanantaita toivottaa pitkästä aikaa onnellinen bloggari :)

"Maximum taste, no sugar"

Luin jonkin aikaa sitten Rebel Yell-blogista postauksen makeutusaineista. En ole onneksi itse ollut yhtä huonossa tilassa kuin bloggaaja, mutta postaus herätti silti miettimään omaa terveyttäni. 

Makeutusaineet ovat hiipineet elämään vähitellen. Syömishäiriöni alkoi "perinteisellä" tavalla, kun halusin syödä mahdollisimman terveellisesti.  Silloin vielä kielsin itseltäni kaikki makeutusaineita sisältävät tuotteet, sillä aspartaamit ja asesulfaamithan ovat epäterveellisiä. Sairauden edetessä aloin kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota kaloreihin kuin terveellisyyteen. Koska sokerittomilla limuilla ja mehuilla sai mahan täyteen ilman kaloreita, tulivat ne tärkeäksi osaksi ruokavaliotani. 

Vaikka olen syönyt ateriasuunnitelman mukaan jo yli puoli vuotta, ei makeutusaineiden käyttö ole vähentynyt. Juon joka päivä pari lasia sokeritonta mehua, puoli litraa kevytlimua ja pari desiä rasvatonta jugurttia. Joka päivä, seitsemänä päivänä viikossa. Miksi teen näin, jos en täytä vatsaani tai korvaa ateroita? Vaikka en olisi fyysisesti koukussa makeutusaineisiin, on riippuvuus luultavasti ainakin henkistä ja sairauden aiheuttamaa. Kevytlimusta on ehtinyt muodostua osa päivän ruokailuita. Pepsi Maxiin on jopa himo. Ja jos rehellisiä ollaan, pelkään sokerittoman mehun vaihtamista esimerkiksi maitoon ja rasvattoman jugurtin korvaamista tavallisella. 

Haluan säästää maksaani, jättää ruokavaliosta turhat myrkyt pois ja kitkeä taas yhden syömishäiriön istuttaman rutiinin. Mutta miten, kun ajatus edes päivästä ilman Pepsiä ahdistaa? Jätänkö kaikki makeutusaineet kerralla vai vähennänkö vähitellen? Onko jollain muulla vastaavaa ongelmaa?