Ahmimista vai normaalia?

Niin se arki vaan jatkaa rullaamistaan. Tämä viikko on sujunut jo paljon seesteisemmissä merkeissä kuin edellinen. Läskiahdistus ja halu laihduttaa ovat pikkuhiljaa hellittäneet otettaan, kun ajatukset ovat suuntautuneet kesään ja lomaan. Tasan vuosi sitten tähän aikaan jännitin kuollakseni pääsykokeita ja yritin hillitä pakokauhua rajoittamalla syömistä. Nyt jännitän vuoden viimeistä tenttiä, mutta en kuollakseni enkä ainakaan rajoita syömistä. 

Eilen oli taas toimintaryhmän tapaaminen. Valmistimme yhdessä kokonaisen aterian pääruokineen, salaatteineen ja leipineen, jälkiruokaa unohtamatta. Ja pääruoka ei tosiaan ollut mikään kevyt keitto, mihin olen tottunut, vaan falafelpyöryköitä ja kuskusia. Kun olin syönyt vielä palan itsetehtyä leipää ja avokado-salaattia, teki jälkiruuan kanssa vähän tiukkaa. Ryhmän tarkoitus on kuitenkin noudattaa normaaleita annoskokoja ja ateriasuunnitelmaa, joten jälkkärikin piti syödä, housunnapin puristuksesta huolimatta. 

Vaikka ryhmän jälkeen olo oli lähes tukalan täysi, parin tunnin päästä oli taas kauhea nälkä. Olin aluksi - myönnettäköön - suunnitellut syöväni vain aamiaisen, lounaan toimintaryhmässä ja iltapalan, koska ryhmän ateria oli niin runsas. Kun äiti sitten illalla ehdotti täytettyjä bageleita, yllätin jopa itseni ja suostuin. Bagel ei kuitenkaan sekään riittänyt täyttämään vatsaani, ja iltapalalla puurolautasellisen, 2 leivän, omenan ja jäätelötuutin jälkeen kaipasin vielä jotain. Päädyin proteiinipatukkaan. Nukkumaan kävin kylläisenä ja tyytyväisenä, enkä yhtään ähkyssä, vaikka olin syönyt kuin hevonen.

Ilman ahdistusta näin suurista ruokamääristä en sitten loppujen lopuksi selvinnyt. Aamulla tuntui turvonneelta ja soimasin itseäni "repsahtamisesta". Aloin jopa ajatella, että edellispäivän syömiset voisivat määriltään olla melkein ahmimista, mikä on jo pitkään ollut yksi pahimpia pelkojani. Ahdistukseta ja pelosta huolimatta en ole antanut periksi. Tänäänkin olen noudattanut ateriasuunnitelmaa ja välipalalla söin korvapuustin. Painoon suhtaudun ristiriitaisesti: yritän tosissani saavuttaa normaalipainon, mutta vaa'alla toivon aina näkeväni pienemmän lukeman. Niin tai näin, ruokamäärät ovat ainakin riittäviä...