Miksi painon on pakko normalisoitua? Ajatus on pyörinyt päässäni viime polikäynnistä lähtien. Paino on pysytellyt samoissa lukemissa jo kolme kuukautta, vaikka matkaa normaalipainoon on vielä. Sekä hoitohenkilökunta polilla että vanhempani vaativat painon korjaantumista. "Psyykkinen toipuminen vaatii fyysistä toipumista", kaikki hokevat. Mutta kun itse koen olevani jo fyysisesti aika toipunut. Nälän ja kylläisyyden tuntemukset ovat suurimmalta osalta tasoittuneet. Jaksan liikkua ja urheilla. Hormonitoiminta on normalisoitunut. En palele ihan koko ajan. Ja ennen kaikkea näytän ihan normaalilta.
Jostain syystä paino on tullut kehooni tosi epätasaisesti. Olen nyt ylävartalosta melko hoikka, mutta reiteni ja peppuni ovat valtavat suhteessa muuhun vartaloon. Pelkään, että seuraavat kilot kerääntyvät samalla tavalla alavartaloon, joka on jo nyt liian iso. Olen juuri alkanut sopeutua tähän painoon ja pystyn jotenkuten sietämään suurempaa kehoani. En voi kuitenkaan edes kuvitella painavani vielä 5 kiloa enemmän. Puhumattakaan siitä, että normaalipainon alaraja tuskin on biologinen normaalipainoni. Minustahan tulee valas.
Anoreksia on viime aikoina muistuttanut ahkerasti olemassaolostaan, mikä ei ole ainakaan helpottanut asioita. Törmäsin tänään tuttuuni syömishäiriöklinikalta. Bussissa edessäni istui tyttö, jonka jalat olivat ihan tikut. Kaiken lisäksi suosikki-muotibloggaajani on laihtunut ja alkaa näyttää jo anorektiselta. On vaikeaa mussuttaa pullaa ja tuijottaa omia läskijalkoja, kun täydellisellä bloggarilla saa olla kilometri reisien välillä.
Kai sitä on vaan jatkettava. Syötävä vielä enemmän ja lihottava vielä enemmän ja oltava vielä läskimpi. Mutta periksi en anna.
Vaikka söisitkin enemmän ja painoa tulisi - et ole läski! Et todellakaan.
VastaaPoistaMutta ymmärrän toisaalta kyllä ahdistuksen. Mulla alkoi painonnosto projekti nyt viimeksi (kuulostaapa positiiviselta, sanotaanko mielummin että viimeisen kerran) vähän yli vuosi sitten, eli vuoden 2013 alussa. Nosto oli vaikeaa ja alkuun ahdistushelvetti oli ihan irrallaan ja niin... No, pointti tässä oli että mulla ei todellakaan alkuun kerääntyny massa mitenkään järkevästi, vaan justiinsa melko alavartalopainotteisesti. Vasta syksyllä 2013 ja loppuvuotta pitkin mun ylävartalo tajusi tulla mukaan ja kasvatti tissit.
Pointti siis oli, että anna ittelles ja kehollesi aikaa. Kyllä sä totut kehosi muutoksiin, olethan tottunut siihen pikkupikku-versioon ittestäski.
Voimia! <3
...paljon pointteja näköjään ;-)
Poistakiitos tsemppaavasta kommentista! paljon hyödyllisiä pointteja :) helpottavaa kuulla, että paino tasaantuu ajan kanssa. etenkin toivon, että tissit tästä vielä kasvaisi :D ja niinpä, muutokset vaatii aina totuttelua. kunpa totuttelu ei vaan aiheuttaisi näin paljon ahdistusta...
Poistasinne myös! :)
mulla on aivan samanlainen olo! tuntuu että muut saavat olla laihempia mutta mun pitää paisua ja paisua turpeaksi ja valtavaksi. miks en vaan vois jäädä tähän, kun keho ja mieli on alkanu taas toimia ja oon onnellinen näin. mutta ehkä hoitohenkilökunta tietää paremmin, kienties vointi kokonaisuudessaan kohenee vielä painon myötä, vaikka itse en siihen jaksakaan uskoa.
VastaaPoistaTsemppiä!
onneksi jollain muulla on samanlaisia tuntemuksia. niin moni on tästä sairaudesta ja näistä ajatuksista selvinnyt, joten eiköhän mekin vielä joku päivä :) välillä on vaan vaikea uskoa, että itse on ihan väärässä ja hoitohenkilökunta osaa asiansa.
Poistakiitos, ja tsemppiä sullekin! :)
Mulla tuli ihan samalla tavalla paino ensin alavartaloon (tai sitten kehonkuvani oli vaan vääristynyt), mutta kun pääsee biologiseen normaalipainoon niin kyllä se tilanne tasoittuu. Nykyään on kunnon tissit entisten herneiden tilalla, eikä kädet näytä väärään kehoon liityteiltä tikuilta :D Toisaalta mulla on kyllä aina ollut sellaiset tykkireidet että massaa kertyy sinne väkisinkin. Pitäisi vaan yrittää hyväksyä itsensä, kun valitettavasti omia geenejään ei voi muuttaa...
VastaaPoistaKukaan ei yritä tehdä susta lihavaa! Et sinä ole mikään poikkeus joka näyttää normaalipainoisena valaalta, se on vaan syömishäiriö joka saa kehonkuvan niin vääristyneeksi. Ja nimenomaan psyykkinen toipuminen vaatii vielä fyysisen tilan korjaamista. Se on ihan tutkittua että syömishäiriön luomat ajatukset vähenevät kun on terveessä painossa. Pikkuhiljaa silmät avautuu ja huomaa mitä kaikkea elämällä on tarjottavanaan kun uskaltaa luopua anoreksian kahleista :)
Mulla taitaa myös olla geeneissä isot reidet ja peppu, joten minkäs teet... toivon, että pystyn joku päivä vaan hyväksymään asian. ärsyttää, kun yleinen ihailun ja tavoittelun kohde tuntuu nykyään olevan rako reisien välillä, enkä voi ikinä sellaista normaalipainosena ja terveenä saada.
Poistatuli niiin paljon parempi olo sun sanoista! :) välillä on vaikea muistaa, että syömishäiriö edelleen todennäköisesti vääristää kehonkuvaa, vaikka onkin jo edennyt toipumisessa. pitää vaan jaksaa jatkaa eteenpäin. kiitos!