Nälkä

Ihana kamala nälkä. Sairastuttuani elämäni alkoi ruuan lisäksi pyöriä nälän ympärillä. Ilman nälkää ei ollut lupaa syödä. Pahimpina aikoina pelkäsin tunteja ennen ruokailua, että nälkää ei tulisi enkä saisi syödä. Toisaalta liian kova nälkä oli myös syy olla syömättä. Silloin pelkäsin nälän laukaisevan ahmimisen ja oli parempi olla koskematta ruokaan ollenkaan. 

Joskus nälkä aiheutti epätodellisen olon, kuin olisin leijunut pari metriä maanpinnan yläpuolella. Joskus taas tuntui, että sisäelimiä revittiin paikoiltaan. Nälkä oli palkinto ja rangaistus syömättömyydestä.  

Heinäkuussa parantumispäätöksen tehtyäni nälän ja kylläisyyden tuntemukset menivät aivan sekaisin, ja niin menin minäkin. Enää en voinut ansaita ruokaa nälällä, sillä olin täynnä koko ajan. Pariin ensimmäiseen viikkoon en tuntenut nälkää kertaakaan. Sitten tilanne kääntyi päinvastoin. Tilalle tuli pohjaton nälkä, johon ei enää riittänyt Startti- tai Perusruokavalio. Heräsin yöllä vatsan kurnintaan ja odotin koko ajan seuraavaa ruoka-aikaa. 

Nyt nälkä ja kylläisyys ovat pikkuhiljaa alkaneet normalisoitua. Ateriasuunnitelman sinnikäs noudattaminen on tuottanut tulosta! Äärilaitoihin heilahtelua tulee kuitenkin edelleen. Eilen olin koko päivän pohjattoman nälkäinen, aamusta iltaan. Tänään taas olen tuntenut oloni kauhean turvonneeksi, vaikka olen syönyt kevyesti ja välipalakin jäi välistä. Tuntuu ylivoimaiselta paikata välistä jäänyttä välipalaa, kun olo on jo valmiiksi turpea. Ehkä voisin kuitenkin haastaa itseni syömällä ennen iltapalaa vaikka hedelmän. Se olisi taas 1-0 minulle anoreksiaa vastaan.